Tarinoita

 

Vanha Passi ja passilaiset

Passin talo on vanha kantatila, josta löytyy mainintoja jo 1500 luvun asiakirjoista. Gabriel Niilonpoika Enqvistin ja puolisonsa Brita Johansdotterin lasten Petterin ja Marian jälkeläiset kietoutuvat Passin talon historiaan vasta 1750 luvulla. Tässä pikkuesityksessäni tarkastelen rajatusti vain omaa sukutaustaani. Seuraan lähinnä Lasse Laasosen vanhassa sukuluettelossa oranssilla merkittyä sukuhaaraa. Usein eri suvuissa jotkut nimet periytyvät. Voitte seurata meidän suvussa Johan, Johannes, Juho, Jussi, nimen periytyvyyttä. Laasosen sukuluettelosta nimen voi löytää passilaisten sukuhaarasta ja heidän jälkeläisistään aivan näihin päiviin asti.

Petter meni naimisiin Passin tyttären Annan kanssa vuonna 1755. Sukunimi Enqvist siis periytyy Petterin pojalle Johannekselle, hänen pojalleen Johanille, hänen pojalleen Carl Johanille, hänen pojalleen Frans Johanille eli Passin Jussille. Kerron kohta lisää heistä kummastakin sekä elämästä täällä Passilla heidän aikanaan.

Laasosen vanhassa sukuluettelossa on myös toinen, vihreällä merkitty, sukuhaara, joka kertoo passilaisten kaksinkertaisesta sukulaisuudesta esi-isäämme Gabriel Niilonpoikaan.
Marialla ja Abraham Bergmanilla oli tytär Cristina, hänellä tytär Maria Cristina, hänellä tytär Anna Greta, hänellä tytär Eva Cristina, hänellä poika Carl Johan. Carlin isä ja äidinäiti olivat keskenään ns. kolmansia serkkuja. Jos osaan oikein laskea, voitte tarkistaa sukuluettelosta.

Luettelen nyt pikaisesti Enqvistien aikaiset Passin isännät ja emännät.

Petterille ja Annalle syntyi siis Karjalohjan Passilla poika Johannes 1761. Petter kuoli vanhuuden heikkouteen 1810. Anna oli kuollut rintatautiin viisi vuotta aikaisemmin.

Johannes meni naimisiin 1803 Ulrica Sarenin kanssa, joka oli syntynyt 1774 Karjalohjan Saarenpäässä. Johannes kuoli pistoksiin1839. Ulrica oli kuollut jo kymmenen vuotta aikaisemmin.

Johanneksen ja Ulrican poika Johan Enqvist syntyi 1814. Johan siirtyi Passin talolliseksi isänsä kuoleman jälkeen vuonna 1839. Hän oli mennyt juuri edellisvuonna naimisiin Härjänvatsan rusthollarin tytär Eva Christina Heermanin kanssa. Johan kuitenkin kuoli 1841 pian isänsä jälkeen vajaa 30 vuotiaana, heti oman poikansa Carl Johanin syntymän jälkeen. Carl Johanilla oli ollut yksi vanhempi sisar, joka oli kuollut 3vuoden ikäisenä paiseeseen. Äiti meni uusiin naimisiin Carl Gustav Ericsonin kanssa ja Carlille syntyi sisarpuoli Matilda, 3 vuotta veljeään nuorempi. Gustavin kuoltua Eva eli Carlin äiti eli leskenä 74 vuotiaaksi, joka silloin oli korkea ikä, täällä Passilla muistitiedon mukaan poikansa syytinkiläisenä. Hänen muistetaan käyskennelleen tässä pihalla vielä 1880 luvulla. Hän kuoli 1890.

Carl Johan Enqvist eli vanha Passi oli syntynyt 25.07.1841. Ei häntä alun perin kutsuttu vanhaksi. Hänestä tuli hyvin nuorena Passin tilallinen, heti kuolleen isäpuolensa Gustavin jälkeen. Hänen ensimmäinen vaimonsa Elisabet löytyi naapurista Hakalan tytär. Naimisiin he menivät tammikuussa 1860. Vaimo oli 6 vuotta miestään vanhempi.

Carlilla ja Elisabetilla oli neljä lasta.
Mathilda Wilhelmina syntyi vuonna 1860. Hän valmistui kansakoulunopettajaksi kuten miehensäkin Erik Ferdinand Malmgren. Matilda kuoli nuorena keuhkotautiin jo vuonna 1886.
Ida Carolina syntyi 1862 ja kuoli 1908 Karjalohjan Nummijärven Heinulla. Jotkut varmaan muistavat juuri edesmenneen perustajajäsenemme Eeva Silanderin. Ida oli hänen isoäitinsä.
Johanna syntyi 1866 ja muutti Helsinkiin 1894. Hän kuoli siellä 1948.
Syntyi myös poika Frans Johan 06.09.1870.

Elisabet kuoli 1886 ja Carl jäi leskeksi 45 vuotiaana. Hän aviotui uudestaan 2 vuoden kuluttua, itseään 10 vuotta nuoremman, Edla Adolfina Soltinin kanssa.

Heille syntyi kolme lasta
Kaarlo Teodor syntyi 1888
Väinö Onni syntyi 1891, mutta hän kuoli vuoden ikäisenä.
Mikko Sakari 1893, vanhempiensa iltatähti, josta toivottiin uuden ajan menestyjää, insinööriä. Hän opiskeli Tampereen teknisessä koulussa, mutta kuoli ilmeisesti koleraan toukokuussa 1916.

Karlin ja Elisabetin poika Frans Johan eli Passin Jussi oli ottanut Passin talonpidon haltuunsa 1900 luvun taitteessa. Tapana oli, että mikäli talossa oli sekä uusi että väistyvä isäntä, iäkkäämpää ruvettiin kutsumaan tietysti vanhaksi. Näin todennäköisesti syntyi isännälle nimi Vanha Passi, talon nimen, ei sukunimen mukaan.

Passin Jussi oli mennyt naimisiin 25 vuotiaana juhannuksena 1895Aurora Aleksandra Hartzellin kanssa. Heille syntyi 9 lasta: Urho, Irene, Arvo, Helmi, Kaino, Aili, Viljo, Jenny ja Lauri. He syntyivät Enqvistin nimisenä. Sukunimi muutettiin 1906 Eloniemeksi. Irene, Arvo, Aili ja Lauri kuolivat lapsina. Lasten äiti Aleksandra kuoli 1937. Isä Johan/Juho/Jussi kuoli 1941. Helmi oli jo mennyt naimisiin 1926 Mertsi Arvolan kanssa ja muutti äitinsä syntymäkotitilalle Nummijärven Urolle. Heille syntyi poika Antti Johannes ja tytär Ritva Marketta. Antti on minun isäni.

Vanha Passi

Nyt takasin vanhaan isäntään, Karlin ja hänen toimintaansa. Hän itse kirjoitti nimensä K- kirjaimella. Voidaan sanoa, että hän oli Karjalohjan merkkimies, joka mainitaan historiateoksissa ja jonka kaikki karjalohjalaiset aikanaan tiesivät. Hänen nimensä jotkut vanhat karjalohjalaiset saattavat vieläkin tunnistaa. Jos ei muusta, niin ainakin korkeasta, kapeasta hautakivestä Karjalohjan hautausmaalla. Kivi sijaitsee isoäitini Helmi Arvolan kiven takana. Vanha Passi kuoli 3.9.1918.

Sitä ennen hän ehti vaikuttaa Karjalohjan kunnalliselämässä lähes 50 vuoden ajan. Todellinen aikansa kunnallisvaikuttaja. Jo 1880 luvulla sanottiin pitäjän asioita hoidetun näistä Passin ja tuon läheisen Prunkan talon kammareista. Olihan Karl kunnallislautakunnan esimies ja Prunkan isäntä Malmgren kuntakokouksen. Karl oli nuorena opiskellut Helsingissä taloushallintoa, niin kuin asiaa nykyään kutsuttaisiin. Hän innostuikin Säästöpankkiaatteesta ja esitti kuntakokoukselle pankin perustamista paikkakunnalle. Päätös asiasta tehtiin 1878. Toinen tärkeä asia Karlille oli kansakoulu, jossa kaikki lapset saisivat laadukasta oppia. Päätöstä tällaisesta kunnan kustantamasta kalliista ratkaisusta jouduttiin kuitenkin odottamaan muutama vuosi ja se saatiin päätettyä vuonna 1871. Karl toimi sitten koulun johtokunnassa yhteensä 47 vuotta. Hänen kuolemansa muistoksi 1918 perustettiin Muistorahasto Kirkonkylän kansakoulun lasten hyväksi. Nykyään kirjastona toimiva punainen puurakennus valmistui kouluksi sitten 1875. Hauska sattuma, että Karjalohjan kirjastolle teki kirjalahjoituksen vuonna 1928 Konstantin Lindstedt. Hän omisti lahjoituksen äitinsä Matildan ja enonsa Karlin muistolle. Lähistöllä asunut ystävä, taiteilija Sigurd Wettenhovi- Asp maalasi upean muotokuvan Karjalohjan merkkimiehestä. Muotokuva on tallessa ja suvun hallussa.

Vuosisadan lähestyessä loppuaan elettiin Suomessa jännittäviä aikoja. Venäläistämispyrkimykset vaikuttivat tavallisenkin kansalaisen elämään. Vaikeuksista päätettiin valittaa ja viedä ihan keisarille asti adressi asiasta. Karlin nimi on tuossa Karjalohjan adressin alussa toisena, sitä seuraa noin 250 nimeä. Asiakirjaa vievässä delegaatiossa Karjalohjaa ja Sammattia edusti Karl Enqvist. Suurlakkoviikolla hän oli myös mukana lähetystössä, joka oli viemässä kunta-adressia uudelle hallitukselle 1906.

Maa- ja karjatalouden edistäminen oli tarmokkaalle isännälle myös tärkeää. Hän kuului Karjalohjan Immulan meijerin isännistöön. Passin talon etelään viettävä peltorinne soveltui hienosti puutarhaviljelyyn. Neuvoja siihen saatiin varmaankin etäiseltä sukulaiselta Kaarlo Vanamolta. Passin puutarhassa oli ainakin omenapuita, päärynäpuita, kirsikkapuita ja marjapensaista. Satoa saatiin ihan torimyyntiinkin. Isoäitini kertoi kuinka he 1910 luvulla kävivät myymässä hedelmiä Helsingin kauppatorilla.

Passin Jussi

Maatilojen elinkelpoisuudelle on aina ollut tärkeää onnistunut sukupolvenvaihto. Kuten jo kerroinkin, niin Karlin poika Juho, jota kutsuttiin Jussiksi, siirtyi seuraavaksi Passin isännäksi 1800-1900 luvun vaihteessa. Niihin aikoihin kunnostettiin nuoren perheen makuun asunnoksi tuo komea hirsinen päärakennus. Sauna sijaitsi etäämmällä pellon keskellä rinteessä. Talossa oli 6 huonetta. Tupa, sali, makuuhuoneet ja vieraskammari. Vintissä oli kesähuoneet ja isäni muistaman mukaan 1930 luvulla lasten leikkihuone, jossa oli jäljellä leluja Jussin lasten ajalta. Pienempi syytinkirakennus on suunnilleen saman ikäinen. Siinä saattoi asua muutaman vuoden Vanha Passi uuden perheensä kanssa, kunnes muuttivat lähemmäs kirkonkylää 1912 valmistuneeseen Lepolaan, tai Huvilaan, kuten rakennusta myöhemmin kutsuttiin. Tämä nykyinen navetta on vuodelta 1926, jolloin Karjalohjalla toimi sementtitiilitehdas. Neliöpihan reunoilla oli useita varastorakennuksia eli liitereitä. Tätä pihapiiriä reunusti aikanaan teräväkärkinen pystyrima-aita, jossa kauniit puuportit. Isäni kertoi hauskan muiston juuri siitä toisesta puuportista. Pienemmässä asuinrakennuksessa asui silloin palvelusväkeä, piikoja ja renkejä. Isä oli pienenä kuullut, että Passin poika, siis isäni eno, käy riiaamassa karjakkoa. Häntä ihmetytti tuo outo sana, jonka kohdalla aikuiset vain naurahtivat, kun hän kysyi, mitä se tarkoittaa. Niinpä hän päätti ottaa asiasta selvää kaverinsa, muonamiehen pojan, kanssa. He raahasivat puuportin talon seinää vasten tikkaiksi nähdäkseen ikkunasta, mitä siellä sisällä tapahtui. Pahaksi onneksi portin reuna osui ikkunalasiin, joka rämähti rikki. Niin jäi näkemättä riiaus ja tuli vielä isot torut ilkivaltaisuudesta.

Passin Jussi kuului vuodesta 1919 uuteen kunnanvaltuustoon. Varmaankin isän perintöä ja pojan luotettavuutta arvostaen Passilla järjestettiin alimman oikeusasteen käsittelyjä eli ns. tupakäräjiä. Tosin Passilla käräjät pidettiin aina salissa. Niillä käsiteltiin lähinnä naapurusten rajariitoja ja kylätappeluita. Isoäitini Helmi, muisteli kuinka he tyttösenä kurkkivat oikeudenistuntoa ovenraosta. Usein kuulemma käsiteltiin myös ns lapsenruokkojuttuja. Istunnon päätyttyä tuomareille järjestettiin aina isot päivälliset. Tarjolla oli lihapiirakka ja buljonkia, koristeltua aladoopia, paistia ja perunoita, väskynäkiisseliä ja kermavaahtoa. Joskus oli myös riisiryynilunta. Jollaista olen itsekin saanut maistaa isotätini Jennyn valmistamana.

Tuohon aikaan kunta oli velvollinen järjestämään köyhäinhoitoa, aina 1920 luvun puoleenväliin asti siten, että talot ottivat korvausta vastaan huollettavia. Kunnan valtuustossa Jussi oli tekemässä päätöksiä sopimuksista. Aina jäi muutama huollettava yli kysynnän ja silloin Passin isäntä heltyi ottamaan heidät. Isoäitini mukaan huollettavat söivät aina samassa pöydässä talonväen kanssa ja niin paljon kuin maha veti.

Jussi kuului sähköä tuottavan Lahnasuon turve yrityksen osakkaisiin ja siirtyi myöhemmin Sähkövoima OYn hallitukseen. Passin talo järjesti myös postin kuljetuksen Fiskarsista. Komea lämminverinen rotuhevonen juoksi parinkymmenen kilometrin matkan nopeasti ja postit saatiin Karjalohjan toimistolle. Pian kuitenkin siirryttiin moderniin aikaan. Vaikka auto oli 1920- ja 30-luvuilla vielä harvinaisuus, isäni muistaman mukaan Passilla oli 30- luvulla amerikkalainen Essex- merkkinen vaunu, kuten henkilöautoja silloin kutsuttiin. Oli myös lavallinen pieni kuorma-auto. Autoilla liikkuivat lähinnä silloiset Passin pojat Urho, Kaino ja Viljo sekä myös aikansa menevä poikamiestyttö Jenny. Olen pikkutyttönä nähnyt Jennyn ajokortin. Viljosta tuli taitava linja-autonkuljettaja.

Kanssakäymistä monenlaisten ihmisten kanssa Passilla oli Enqvistienkin aikaan paljon. Sata vuotta sitten tuossa Ylhästen talossa, jossa nykyisin on Vanha Emäntä kahvila, asui venäläisiä virkamiehiä. Isoäitini muisteli kuinka hän oli useamman kerran toimittamassa jotakin asiaa kyseisille vuokralaisille. Tunnelma oli kuulemma sydämellinen ja aina tarjottiin teetä hillon tai toppasokerin kanssa. Karjalohjalla oli tapana järjestää majoitusta kesävieraille. Muiden mukana täällä Passilla lomaili kansallisteatterin ja useiden Suomi-filmien näyttelijä Urho Somersalmi perheineen. He asuivat silloin tuossa pikkurakennuksessa. Sukulointi oli yleistä, puolin ja toisin. Passilla kävi setiä, tätejä ja serkkuja kauempaakin. Usein täältä myös vierailtiin Helsingissä.

Enqvistien aika Passilla kesti lähes 200 vuotta vuoteen 1939, jolloin noin 100 hehtaarin tila myytiin Valto Mikolalle. Tarinoita elämästä ennen tässä pihapiirissä riittäisi, niin minulla, kuin varmasti myös teillä muilla. Voimmekin jatkaa juttua yhdessä sitten tauon aikana.

Kiitos sukuseuran hallitukselle tästä tilaisuudesta. Parhaat kiitokset myös kuuntelijoille ja erityisesti Passin nykyiselle isännälle Seppo Juurikolle siitä, että saimme tulla viihtymään tänne esi-isiemme ja äitiemme kotikulmille. Ja tietysti myös siitä, että nykyisin Passin ovet ovat avoinna muillekin halukkaille.

Lähteet
Kallio Veikko, Karjalohja, itsenäisen väen pitäjä, 2005
Laasonen Lasse, Gabriel Niilonpoika Enqvistin jälkeläisluettelo, 2008
Suomen maatilat, Uudenmaan lääni, 1963
Tukkinen Tauno, Karjalohjan vanhat rakennukset I, 1996
Tukkinen Tuomo, Karjalohjan kylät ennen ja eilen, 2008
Tukkinen Tuomo, Karjalohjan entisyyttä II, 2014

Haastattelut
Antti Arvola, Helmi Arvola, Eeva Silander

Kirjoittanut Heljä Järnefelt


Saini Rautaharju (os. Mustonen) kirjoittaa:

Ohessa on äitini Amanda Maria Mustosen, os. Wessman, kertomaa aineistoa. Tutustuessani ”Enqvist-kirjaan” huomasin siellä isovanhempieni kohdalla tuttua tekstiä. Äitini hautajaisissa v. 1998 annoin äitini muistelmat, ~ 50 sivua, myös lohjalaisille serkulleni, jotka ilmeisesti antoivat äitini aineistoa ”Enqvist-kirjaa” varten.

Serkkujeni isä oli nimeltään RANTANEN ja hänen vaimonsa IIDA IRENE WESSMAN, s. 07.01.1907. Sukuhaaraa en muista. Joten lähes kaikki serkkuni lapsineen mainitaan ”Enqvist-kirjassa”.

MARGARETAn sukuhaara;

Evert Eriksson s. 20.05.1848 Suomusjärvellä. Muuttanut Pusulaan 1867.
Puoliso Lovisa Eriksdotter s. 15.03.1835 Pusulassa. Vihitty 12.11.1868. Muuttaneet 13.11.1868 Suomusjärvelle, jossa ovat asuneet Kettulan Kylässä Skipparin tilan Myllybackan torpassa.

Lovisa:
Äiti Maija Stina Andersdotter s. 24.01.1799 Pusulassa k. 28.04.1868 Pusulassa leskenä.
Isä Erik Ulfström.
Asuivat Koisjärven kylässä Uusitalo nimisellä tilalla.
Viite: Koisjärven kylä, Uusitalon talo, kk 1866-1872.

Lapset:
Eeva Kustaava Eriksson/ Soini s. 23.12.1869
Amanda Loviisa Eriksson/Soini s. 08.02.1872
Emilia Karoliina Eriksson/Soini s. 14.05.1874
Maria Wilhelmiina Eriksson/Soini s. 22.02.1877

Amanda Maria (Maija) Mustonen, os. Wessman s. 20.10.1902, kertoi seuraavaa 1990:
Isoäitimme Maria Soini, s. 22.02.1877, oli syntynyt Suomusjärvellä Kettulan kylässä
Perheessä oli myös tytär Eeva, s. 23.12.1865, joka miehensä kanssa aikanaan jäi viljelemään kotitilaa.
Tytär Manta (Amanda) meni naimisiin lohjalaisen rakennusmestarin kanssa ja tytär Emilia kuoli jo nuorena rintasyöpään.

Maria Soinin koti oli suhteellisen vakaavarainen. Navetassa oli 6-7 lypsävää lehmää muun karjan lisäksi ja perheellä oli asuttavanaan kaksiosainen rakennus, jossa oli erikseen pienempi osa myös Marian isovanhempia varten (Evert Erksson ja Lovisa Eriksdotter).

Maria Wilhelmiina Eriksson Soini:
Puoliso Kalle Kustaa Wessman s. 15.09.1878 Jokioisissa.
Asuneet Sammatissa Kaukolan kylässä Lassin tilan torpassa. Kalle kuoli 13.01.1917 Sammatissa ja Maria kuoli 30.04.1954 Lohjalla.

Kalle:
Äiti Fredrika Benjamintytär Kilpi s. 18.05.1854.
Isä Kalle Kustaa Wessman s. 10.3.1850 Tammelassa.
Asuneet Jokioisissa Haapaniemi-Kulmala tilalla.
Kalle s.10.3.1850 oli Jokioisten kartanon työjohtaja.

Lapset:
Amanda Maria Wessman s. 20.10.1902 Nummi
Karin Matilda Wessman s. 18.03.1905 Nummi
Iida Irene Wessman s. 07.01.1907 Lohja
Aino Sofia Wessman s. 29.04.1009 Sammatti
Kalle Johannes Wessman s. 12.06.1912 Sammatti

Amanda Maria (Maija) Mustonen os. Wessman kertoi lisää:
Isoisämme Kalle Wessman oli syntynyt Tammelassa ja hänellä oli sisar, joka meni aikanaan naimisiin Valjander-nimisen puusepän kanssa. Isoäiti Fredrika Benjamintytär kävi työssä läheisessä vaatetustehtaassa. Asuttavana heillä oli rakennus, jossa oli tupa ja keittiö sekä ”alaslaskettava” huone, joka oli kesäaikaan käytössä mutta talviajaksi jätettiin kylmilleen. Pihamaalla heillä oli niin hyväkuntoinen kaivo, että siitä kävivät naapuritkin hakemassa päivittäin juomavetensä.

Omasta lapsuudenkodistaan Sammatissa Kaukolan kylässä ”Enqvist-kirjassa” Amanda Maria (Maija) Mustonen kertoo n. 5-7 sivun verran mm. seuraavasti:
Hän oli kauppias Joenpellon palveluksessa kaksi vuotta hoitaen kirjailija Eeva Joenpeltoa pikkuvauvana. Maija kävi Elias Lönnrotin Emännyyskoulun Sammatissa 1921-1922 saaden hyvän koulutodistuksen. Maija muutti Viipuriin, jossa hänen oli aikomus opiskella kätilöksi.

Puoliso:
Hjalmar Mustonen, palomies s. 29.03.1901 Viipurissa.
Vihitty 24.06.1925 Nilsiässä.
Asuneet Janakkalassa Tervakosken kylässä, jossa Hjalmar oli Tervakoski Oy:n paperitehtaalla kavanterimiehenä.
Hjalmar kuoli 20.10.1954 ja Maija kuoli 6.3.1998 Tervakoskella.

Hjalmar:
Äiti Eeva Katri Pentikäinen, leipuri, s.18.08.1874, k. 7.7.1956 Nilsiässä.
Isä Eerik Mustonen, poliisi, s. 09.05.1873, k. 22.03.1940 Nilsiässä.
Vihitty 07.05.1899.

Lapset:
Toini Maria Mustonen s. 08.04.1926 Nilsiä
Tauno Hjalmar Mustonen s. 03.03.1930 Tervakoski
Teuvo Ilmari Mustonen s. 15.01.1932 Tervakoski
Irja Karin Mustonen s. 22.03.1934 Tervakoski
Rauno Aarni Mustonen s. 05.12.1936 Tervakoski
Airi Hellevi Mustonen s. 17.09.1940 Tervakoski
Saini Iiris Mustonen s. 29.07.1944 Tervakoski

Saini Iiris Mustonen on ollut Amanda Maria (Maija) Mustosen haastattelija kirjuri.


Kertomus Kivi-Kustaasta


Pappani, Kustaa Fredrik Lehto ent Gustaf Fredrik Enqvist syntyi 12. päivänä heinäkuuta 1875 Karjalohjalla Mustlahden kylässä.

Pappan setä Gabriel Enqvist (s. 13.01.1817 k. 02.05.1901) oli Lohilammen Uudentalon viimeinen isäntä. Gabrielin veli, pappan isä, Claes Gustaf Enqvist (s. 05.10.1819 k. 19.12.1887) muutti Lohilammelta Karjalohjan Mustlahteen, jonne perusti perheen Suomusjärven Kettulan kylästä olleen Henrica Gustava Eliasdotterin kanssa (s. 09.09.1839 k. 01.06.1907) Perheeseen syntyi kahdeksan lasta, joista kolme kuoli pienenä. Pappa oli ikäjärjestyksessä kuudes. Koti oli köyhä "sen köyhemmäksi ei enää voi tulla" kuten pappa lapsuuttaan kuvaili. Isä kalasti (vei Lönnrotillekin haukia) ja kävi taloissa töissä.

Jo kaksitoista vuotiaana (1887) pappakin meni paimenpojaksi isänsä entuudestaan tutulle Johannes Bomannille Piekan taloon Sammatin Leikkilään. "Isäntä piti minusta hyvää huolta" hän muisteli aikaansa Piekalla. Talossa riitti monenlaista työtä kun ikää karttui:
härjillä ajaamista, nuotan kutoomista, maltaiden tekoa, riihen tappoa, pellavan käsittelyä ja silloin myös kalastettiin paljon
"Välil, kun paljon talois olin, autoin likkoi ruisleipätaikinan sotkemises. Sitä kun tehtiin suuris puutiinuis ja mun kävi likoi sääli, kun ne oliva niin hentosii" pappa kuvailee.

Ensimmäisen Helsinkireissun hän teki jo kolmetoista vuotiaana. Lähtivät isännän kanssa myymään Koivoo nimistä härkää. Hän on kuvanut matkaa:
"Lährettiin matkaan kuuren aikaa aamul. Mää jalan taluttaen härkää ja isäntä hevoskuarmal peräs. Ensiks mentiin Vihtii Kalijärvel, mis oli elukoitten kokoamispaikka. Härkä jäi sihe ja mää hyppäsi hevoskärryil ja jatkettiin kuarman kans Helsinkiin. Pitkä oli kävelymatka Sammatist Vihtiin, mut meil meni härjän kans hyvin et keikkus vaan".

Kiertokoulua pappa kävi kaksi vuotta. Vaikka Sammatissa oli jo kansakoulu ei hän kerinnyt sitä käydä. Jos lapsuudenkoti oli köyhä sai hän sieltä matkaevääkseen rikkaan perinnön, lukutaidon. Äiti ja isä opettivat lukemaan Isä oli hyvä lukija. Kotoa saatu lukutaito ja Luojalta laulunlahja, niillä eväillä jatkettiin. Hyvän lukutaitonsa ansiosta pappa pääsi ripille jo viisitoistavuotiaana (sihenaikaan varhainen). "Ainoastaan kerran jäin rippikoulussa kiinni osaamisesta kun luettiin Nooakin arkista ja en tiennyt missä on Ararakin vuari. Joku kansakoulun käyny tiäsi ja sekös harmitti. Kismittää viäläkin (oli jo 90-vuotisa)." Hän kertoi.

Kuusi vuotta kului Leikklässä ja kolmisen vuotta Kirkonkylässä. Kirkonkylän ajalta hän kertoi kerra lyöneensä vetoa kylän poikien kanssa siitä, kuka seisoo käsillä kirkon harjalla. Ja kukapa sen teki ja voitti - pappa tietty.

Työniloa ja halua tuntui häneltä löytyneen, vaikka rankkaakin oli. Maataloustöistä koskien perkaukseen, kivi ja sementtitöihin. Siksi häntä kutsuttiinkin Kivi-Kustaaksi, 350-sokkelin tekijänä. Lohilammellakin riitti Kivi-Kustaalle töitä. Vanhan Horninkellarin kunnostaminen jonka päälle tehtiin jälkeenpäin ns. "lystihuone" sekä kiviaitojen tekoa talon läheisyyteen. Hänen kädenjälkensä on vieläkin nähtävillä mm: Sammatin kunnantalon kivijalka ja Emäntäkoulun nyk TTS portinpylväät.

1800-luvun lopulla pappa muutti Myllykylän Koskistoon. Perusti perheen "Kottar-Kiikalasta" kotoisin olleen Amanda Vilhelmiina Huhtalan (s. 16.09.1880 k.22.07.1918) kanssa. Perheeseen sytyi seitsemän lasta, viisi poikaa ja kaksi tytärtä. Avioliitto jäi kuitenkin lyhyeksi (17v) äidin sairastuttua nuorimman lapsista ollessa vasta neljä vuotta. Talouteen tuli Ida Lindroos apuun. Elämä ei aina ollut helppoa äitiään kaipaavilla lapsilla, jos ei Idallakaan. Ida piti pappasta hyvää huolta ja he elivät yhdessä eläämäänsä aina loppuun saakka.

Vuosi 1931 oli pappalle hyvin raskas. Hän joutui saattamaan hautaan kaksi lastaan. Ensin lapsista nuorimman Ailin, vain seitsemäntoistavuotiaana ja parinviikon päästä Reinon, joka sai surman toisen käden kautta virantoimituksessa. Ja vielä raskas vuosi 1949, jolloin kuoli Juho (Jussi).

Elämää oli eletty ja oli elettävä edelleen. Kivitöissä pappa oli menettänyt näön toisesta silmästä ja 1940- luvun puolivälissä kaihi vei näön toisestakin. Pappa ja Ida muuttivat pappan rakentamaan pikkutupaan Koppeliin. Työnteko ei kuitenkaan loppunut. Oli puiden sahausta pokasahalla sekä klapien halkaisua, pärekorien tekokin jatkui. Perunaa kasvatettiin ja vehnää viljeltiin. Sodanjälkeinen aika oli nuukaa ja tarkkaa jokapuolella. Muistan kuinka elonkorjuunaikaan, kun pellolta oli vehnälapoot korjattu naapuriin puitavaksi ja pelto huolella haravoitu, niin pappan käskystä sisareni kanssa, pärekoppa kainalossa kävelimme koko vehnämaan ja keräsimme jokaisen tähkän tai sen osasen jos oli maahan jäänyt ja veimme puimalaan. Ehtoolla Ida teki vielä tarkastuskierroksen pellolla.

1950-luvulla Yleisradio järjesti kansanperinteen kilpailun mm. vanhoista lauluista. Pappakin osallistui siihen siten, että äitini kirjoitti muistiin yli viisikymmentä pappan ulkoa osaamia vanhoja lauluja ja ralleja. Samaanaikaan Suomalaisen Kirjallisuuden Seurasta Lauri Simonsuuri tallensi äänitteitä pappan kertomina Sammatin vanhoista ajoista, tavoista ja uskomuksista. Aina 60-luvun puoleenväliin saakka pappalla kävi useita haastattelijoita keräyskohteena niin vanhat työtavat kuin paikallismurrekin. Hänen haastettelujaan julkaistiin myös paikallislehdissä: Länsi-Uusinaa , Uusmaan kunnallislehti, sekä Jalmari Tienon että Veli Perttulin kirjoittamana. Myös Maakansassa oli artikkeli "Elettiinpä ennenkin" Näin tallennettiin "muinaisii" hänenkin muistelemana. Joku nukypäivän paikallismurretutkija on todennut pappan olleen hyvä haastateltava "Hän tuotti tekstiä jossa murre on tullut hyvin kuulluksi".

Pappalla oli hyvä muisti ja positiivinen elämänasenne. Vielä 90- vuotiaana hän kertoi vanhoista työtavoista niin tarkkaa kuin hän olisi tehnyt sitä sillä hetkellä. Hän sanoikin meille keskenkasvuisille kannustukseksi: "mikä on silmin nähtävää ja käsin tehtävää, sen oppii ja tippa tyähaluu lisäks niin hyvää tulee".

Pappa oli virkeä vanhus, eli ajassa. Ida luki sanomalehdet ääneen, radiosta kuunneltiin politiikkaa, asiallisia esitelmiä ja tietysti vanhaa pelimannimusiikkia. Hänen lempilaulunsa "uusimmista" oli Tapio Rautavaaran laulama Hummani hei. "voi kuinka pieninä palasina onkaan mun leipäni maailmalla" Ja niinhän se pappallakin oli.

Hän sai elää pitkän vaiherikkaan elämän melkein 93- vutiaaksi. Koskaan hän ei valittanut vaan yritti eteenpäin aina helmikuun 25. päivään 1968 saakka.

Minkälaisen, liki 90-vuotiaana vanhuksena, hänet näki muuan haastattelja : " Kustaa Lehto ajeli Tapanina paikalle Oksasen autolla. Oli pannut parastaan päälle, lahjaksi saadun uuden takin ja kaunniin kaulahuivin. Posket olivat sileiksi ajellut ja kasvoista loisti elämän ilo. Koko olemus huokui muutenkin hyvinvointia. Pappa oli todennut: Ei minua mikään vaivaa. Tupakoimishalutkin ovat hyvät ja ruokakin maistuu aina tarpeen mukaan. Eihän sitä paljon kulu, kun ei lihaksia, jotka ovat vanhuuttaan veltostuneet tarvitse erikoisemmin vahvistella. Sokeus haittaa liikuntoa, joten päivät tulee vietettyä enimmäkseen istuskellen ja kerrossängyn yläpetillä maaten. Uni maittaa ja aika kuluu päivä kerrallaan."

Toisessa haastattelussa: "Olen sen työn kanssa saanut aina vaan huhkia sanoo Kustaa luonnehtiessaan tärkeimmiltä osin elämäänsä. Kirjoittaja jatkaa" Mutta sen kauan kestäneen työn on täytynyt olla siunauksellista kun sen vielä 90- vuoden iässäkin voi muistaa voimana, joka ihmisestä on kilvoittanut parhaimman.

Kiitoksena Kivi-Kustaalle

Sammatissa 15. päivänä kesäkuuta 2013
Helena Juvankoski
Kustaa Lehdon pojan tytär


ERÄS ENTISAJAN UUSMAALAINEN VIULUNIEKKA

Läntisen Uudenmaan suomalaisten pitäjien mainehikkaimpiin maalaisviuluniekkoihin kuului tammikuun 13 p. v.1817 Sammatin kappelin Lohilammen kylän Uudentalon talossa syntynyt talollinen Gabriel Enqvist. Kolmesta veljeksestä,joista hän oli keskimmäinen ja neljästä(?) sisaresta muodostuneessa perheessä herätti nuori Gabriel aikaisin huomiota nopealla ja rotevalla ruumiinkasvulla. Jo 18 vuotiaana saavutti hän täyden mittansa, joka ei kolmeen kyynärään seisahtunut. Uudentalon korkean tuvan katonrajassa sijaitsevista leipävartaista kuului hän miehuutensa päivinä vaivatta ylettyneen lattialta leivän taittamaan. Mies kuului nuorukaisena olleen kasvoiltaan kaunis ja ruumiiltaan komea "oikia kuin pillli", kuten Sammatissa sanotaan. Parhaassa ijässään kuului hän painaneen 12 leiviskää 5 naulaa, ja ruumiinvoimiltaan olleen neljässä pitäjässä väkikapulassa voittamaton. Enqvist oli luonteeltaan hyvänahkainen, kuten suurikasvuiset miehet tavallisesti ovat, vaikka olikin kauhea kiroilemaan.

Huolimatta komeasta ulkomuodostaan meni Enqvist vasta verrattain myöhään "vanhana poikana" naimisiin ummikkoruotsalaisen talontyttären Sofia Nyström´in kanssa Siuntion Karlskog`in kylästä ja toisen kerran suomalaisen talollisen lesken Gustava Heikintyttären kanssa Suomusjärven Salmen kylästä.

Enqvist-perheessä olivat soitannolliset taipumukset jo ennenkin kotiutuneet, sillä jo hänen isänsä oli paikkakunnan parhaita viulunsoittajia, ja Gabrielin vanhempi veli, Sammatin kylän Uudentalon isäntä Henrik Johan soitteli huomattavan hyvin viulua, mutta Gabrielistä kehittyi isäänsäkin parempi. Jo 25 vuotiaana oli hän täysi mestari, mestari sellainen joka laajalti Sammatin ympäristö- pitäjissä oli parhaimpia viuluniekkoja ja "hääpelimannina" haluttu. Enqvist`in omien ilmoitusten mukaan oli hän soitellut kaikkiaan 12 pitäjässä, niistä etäisin Parainen. Erittäinkin oli hänen mestaruutensa kaikkien marssien soittajana tunnustettu kilpailijoitaan paremmaksi. Enqvistin soittajatoverina oli tavallisesti toinen kuuluisa viuluniekka Sammatin Myllylän Isonpourun poika Kristoffer Wallenius.

Viime vuosikymmeninä olivat mestarin sormet jo siksi kangistuneet, että viulu sai miltei kokonaan levätä. Sammattiin ei ole enää sittemmin Enqvistin vertaista viuluniekkaa ilmestynyt. Lapseton kun oli luopui Enqvist v. 1886 talonpidosta eläen senjälkeen rauhallisesti vanhuuden päivänsä, v:sta 1894 leskenä, sisarentyttärensä hoivaamana ja loppuun saakka reippaana, kuollen toukokuun 2p. 1901.

Enqvist lepää vaimojensa rinnalla Sammatin hautausmaalla, mutta hänen korkealle kohottamansa viulunsoittotaito elää edelleen paikkakunnalla.

K.W.
Kotiseutu n:o 11/1916

 


Copyright © Gabriel Niilonpoika Enqvistin Jälkeläiset ry